Liitin tähän linkin liikekieli.com:n muutaman vuoden takaiseen arvioon Totentanz:n ensi-illasta. En aio kommentoida Karoliina Yli-Honkon tekstiä tai näkemyksiä alkuperäisestä teoksesta, mutta sen sijaan liitän tähän perään Riitta Pasanen-Willbergille lähettämäni kirjoitelman. Linkin takaa löytyy kuitenkin lisätietoa teoksesta, jos jotakuta kiinnostaa. (Ja jos Outokummun 2. vuoden tanssinopiskelijoiden viikossa väsäämä Totentanz -versio kiinnostaa kavereita, niin mulla on se videolla.)
Kirjoitelman tarkoituksena oli jäsentää omaa kokemusta kurssista ja sen antamasta näkökulmasta tanssiteoksen rakentamiseen. Itselleni tärkeimmäksi asiaksi muodostui niin sanottu "rajattu vapaus", jonka koin tulkinnan vapautena luodessani uudelleen jo kerran tehtyä. Oli erityisen mielenkiintoista huomata, että lopputulos ei ollut kaukana alkuperäisestä teoksesta, vaikka liikemateriaali ei ollut suoraan videolta kopioitua.
Totentanz –kurssi/ Riitta Pasanen - Willberg,
vko 1. 2011/ Outokumpu
Totentanz – kurssi herättää keskustelua koulussamme vuodesta toiseen. Näin TANP08:n kurssidemon viime vuonna ja se herätti kiinnostukseni monestakin syystä. Oli selvää, että työprosessi oli jakanut luokan mielipiteet. Jostain syystä kielteisiä kommentteja kuului monesta suunnasta. Teoksen musiikki ja esiintymisasut jäivät vahvasti mieleen, mutta niin jäi myös monen esiintyjän negatiivinen asenne. Kaiken kaikkiaan demo sai minut odottamaan tätä 2. kouluvuoden kohokohtaa.
Ei ollut epäselvää, että teoksen konsepti on vahva ja se vaatii esiintyjältään monitasoista aihepiiriin syventymistä. Ymmärrettävää on, että tämäntyylinen oppimisprosessi ei kiinnosta opiskelijaa, joka haluaa keskittyä vain omien koreografioiden luomiseen. Toisaalta en ymmärrä, miksi valmis kehys (tässä tapauksessa alkuperäisen Totentanz – teoksen antamat raamit) pitäisi kokea oman liikkeellisen tutkimuksen vastaisena tai sitä rajoittavana tekijänä. Päinvastoin koin itse, että kertaalleen jo toteutetusta teoksesta ja sen työprosessista on vuosien mittaan rakentunut ohjauksellisesti selkeä tanssiteoksen malli, joka antaa tanssijalleen vapauden toteuttaa omaa luovuuttaan. Huomasin nauttivani erityisen paljon liikkumisen ja tulkinnan vapaudesta työskennellessäni Riitan ohjauksessa.
Rakastan symmetriaa ja hyväksi todettuja toimintamalleja. Tanssiteoksen tekemisessä minulle on tärkeää, että inspiraatiosta (oli sen lähde mikä tahansa) siirrytään nopeasti itse liikkeeseen. Pidin paljon Riitan tavasta työskennellä liikemateriaalin kanssa paperilla. Aluksi sekavalta vaikuttava kaavio siitä, mitä kukakin ryhmässä tekee, milloin ja kenen kanssa, pisti miettimään. Ihastuin kuitenkin sen logiikkaan, joka antoi selkeän rakenteen mallin jo kolmantena työpäivänä. Symmetria ja loogisuus tanssiteoksessa kuulostavat kirosanoilta, jotka voivat pahimmillaan johtaa tylsään ja ennalta arvattavaan lopputulokseen. Koen kuitenkin, että selkeyden rikkominen on helpompaa, kun on ensin saavuttanut mielikuvan kokonaisuudesta.
Meidän luokan Totentanz:sta tuli meidän näköinen, mutta konseptiinsa sopiva ja alkuperäistä teosta kunnioittava. Viikon mittaisen kurssin jälkeen minulle oli selvää, että nautin eniten tanssiteoksen yhdessä rakentamisesta, jonka toimivuuden takaa asialleen omistautunut ohjaaja ja innostuneet tanssijat. Työprosessin pituuden ja vaiheiden tulee olla kaikkien tiedossa ja tavoitteiden selkeitä (tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että lopputulos olisi mahdollista tietää etukäteen). Opintojeni tässä vaiheessa uskallan kuitenkin jo väittää, että tunnistan produktiot, joissa alun ”mahtava idea/innostus” ei välity sen työprosessiin eikä lopulta esitettävään teokseen. Syitä tähän on toki monia eivätkä kokemukset työryhmän sisälläkään ole aina samoja. Itselleni Totentanz selkiytti ajatuksiani siitä, mitä arvostan ohjauksessa eniten. Kirkas, vahva näkemys, taito välittää ajatuksia, inspiroida ja tukea teosta toteuttavia tekijöitä. Ihailen ihmisiä, jotka innostuvat asioista ja jotka löytävät keinot toteuttaa ideansa.
2. Kouluvuosi on ollut kiireinen kaikkine produktioineen ja demoineen. Toisista olen pitänyt ja toisista en. Itseäni olen oppinut kunnioittamaan sen verran, että olen miettinyt, mikä minua kiinnostaa ja mistä minä innostun. ”Kaikesta oppii!” tuntuu olevan opettajien sanoma, joka ei suoranaisesti kehota kritisoimaan mitään ympärillä tapahtuvaa. Periaatteessa en itsekään usko paskoihin kokemuksiin, mutta joskus on vain rentouttavaa myöntää niidenkin olemassa olo. (Ja niistähän sitä vasta oppiikin!) Palatakseni vielä alkuperäiseen ajatukseen ja yrittääkseni tehdä poukkoilevista mietteistäni yhteenveto, voisin tiivistää kokemukseni Totentanz:sta yhteen lauseeseen. Oli suuri kunnia saada työskennellä ihmisen kanssa, joka on sitoutunut työhönsä ja valmis jakamaan sen ennakkoluulottomasti muiden kanssa.
