Suuria ovat suunnitelmat.

Hitsin hyvä fiilis tällä hetkellä, kun sain purettua muuttokuormaa sen verran, että "meidän koti" näyttää taas vähän enemmän myös mun kodilta. Tuntuu siltä, että muuton mukana tapahtui ensimmäinen osa suuremmasta elämän muutoksesta. Oon todellakin liikkeellä taas!

Myönnän, että mulla on tapana usein suunnitella asioita enemmän kuin toteuttaa niitä. Silti oon helkkarin ylpeä siitä, että elämäni näyttää ihan minulta itseltäni. Hienoa huomata, että tekee juuri niitä asioita, jotka tuntuvat tärkeiltä ja se riittää. Näillä näkymin saan jännittää syksysuunnitelmien selkiytymistä ainakin heinäkuun alkuun asti. (Kaikki näyttää toistaiseksi menevän niin kuin olen toivonut!) Elokuulle ostettu Flow-lippu on mun pisimmälle viety tulevaisuuden suunnitelma! Vapaa kesä edessä, vaikka päiväni kuluvatkin kauppakeskuksessa.

Ensimmäistä kertaa elämässäni toivon hartaasti, että pääsisin kuluttamaan koulun penkkiä ensi syksynä. Jumppatrikoo ja lattia tulee kulumaan myös. Oon niin innoissani, että pääsen taas harrastamaan asioita! Liikuntaa, tanssia, teatteria... Oi Helsinki ja suuren kaupungin hienous! Kaupungista maalle, maalta kaupunkiin, edessä siintävä vakava itsetutkiskelu ja sielun syväanalyysi kiinnostaa myös! Siideri kädessä ja kynä toisessa, paras aika vuodesta tämä kesä. Pessimisti ei pety, mutta optimisti onnistuu joka tapauksessa.

Esitysraportin kirjoittaminen kaks vuotta esiintymisen jälkeen on.........asennekysymys.

”...Kurvi, spiraali, vääntynyt keho. Outo asento. Pysähdyksiä. Vaistonvaraisuus, katseen suunta, rauha liikkeessä ja läsnäolo. Luonnollisuus – luonnottomuus. Epämukava asento. Tavoitteena olla se mikä olen, ei se mikä haluaisin olla.

Selkäranka, pään ja hännän yhteys. Päämäärä tilassa. Voima. Ylhäältä alas, tasojen vaihtelu. Toistettavuus, kulmikkuus, kuuntelu. Hetki paikalla.”    

                 Työpäiväkirja, 21.huhtikuuta 2010.

Kirjoitan esitysraporttia syksyn 2010 Anti-festivaaliesiintymisestäni. Festivaalin teemana oli tuolloin "public space". Anti-festivaali tarjoaa Kuopiossa vuosittain monipuolisen katsauksen performanssi- ja nykytaiteeseen. Esityksiä on laidasta laitaan ja monet niistä yhdistelevät elementtejä eri taiteen aloilta. Sanaa "performanssitaide" voi kai käyttää tässä tapauksessa kuvaamaan festarin yleistä henkeä.
Tarkoituksena oli esiintyä yhdessä luokkakavereideni Yurin ja Alexiksen kanssa julkisella paikalla Kuopiossa. Liikemateriaalimme perustui löyhästi koulussa keväällä 2010 tekemiimme tanssisooloihin. Sinänsä sooloja ei sovitettu yhteen, eikä yhteisiä harjoituksia ennen esiintymistä pidetty. Tarkempi esityspaikka, esityksen pituus ja ajankohta selvisivät vasta esiintymispäivänä aamukahvipalaverissa Kuopiossa. Yhteyshenkilönä meidän ja tapahtuman tuotantotiimin välillä toimi opettajamme Katariina Vähäkallio. Katariina ohjasi tanssisoolojamme jo vuoden 2010 keväällä, joten oli luontevaa suunnitella festivaaliesiintymistä yhdessä hänen kanssaan. Palautteen saaminen itse esiintymisestä tuntui myös tärkeältä.
Kevään 2010 soolotyö oli ensimmäinen itse itselleni luoma koreografia. Prosessi oli alusta asti vahvasti liikelähtöinen. Alkuperäinen esityspaikka oli koulun tanssisali, joten teatteritekniikan tuomaa tukea ei ollut käytettävissä. Katariinan hokema "Trust the movement!" kaikui päässä, vaikka en ollut yhtään varma kannattaako luottaa. Nyt koulun ollessa loppusuoralla voin vastata epäilykseeni, että kyllä kannattaa. Tuntuu siltä, että asiat eivät muutu miksikään, vain asenteet niitä kohtaan.

Esiinnyimme Kuopiossa Sokoksen 3+1-päivien aikaan keskeisellä paikalla, Sokoksen sisäänkäynnin lähettyvillä. Ihmisiä Sokoksen läpikulkukäytävässä oli liikkeellä paljon, joten ihmismassaan sekoittuminen oli helppoa. Suunnitelmamme oli saapua sisäänkäynnin luo kolmesta eri suunnasta samaan aikaan, aloittaa ja lopettaa minuutin mittainen tanssiosuus samaan aikaan ja poistua paikalta samaa reittiä kuin tulimme. Odotimme välissä kukin tahoillamme 15 minuuttia ja toistimme saman kuvion. Esitysminuutteja kertyi hurjat kolme minuuttia noin 45 minuutin sisään!

Anti-festivaalisooloni oli luonnollisesti lyhennelmä edellisen kevään soolostani. Olin poiminut soolosta itseäni eniten kiinnostavia elementtejä festivaalia varten. Keväältä 2010 mieleeni ja kehooni oli parhaiten jäänyt kohtaus, jossa liikun asennosta toiseen lattiatasossa. Liikkumiseni on staattista, pehmeää ja tutkivaa. Olin löytänyt muutamia outoja, ehkä epämukaviakin asentoja, joiden kautta liikuin seuraavaan asentoon pitäen välissä taukoja. Katariinalle oli jäänyt mieleen eräs autenttisen liikkeen tunti alkusyksyltä, jonka aikana olin löytänyt salista huovan ja liikkunut sen kanssa, kääriytyen siihen, liukuen sen avulla avulla lattialla. Katariina ehdotti, että ottaisin huovan mukaani Anti-festariesitykseen.

Esitysminuuttini festivaaleilla meni jotakuinkin näin: Kävelen Sokoksen ulkokäytävän läpi torin suunnalta. Näen Yurin tulevan vastaan, Alexis tulee toisesta suunnasta. Levitän huovan pyörätelineen eteen ja laskeudun makaamaan keskelle ihmisvilinää. Näen sivusilmällä, että pojatkin aloittavat soolonsa. Alexis aloittaa huutamisen ja yrittää ottaa kontaktia ohikulkeviin ihmisiin. Yuri, joka näyttää sipsipussi kädessään samalta kuin muutkin nuoret Sokoksen kulmalla aloittaa tanssimisen syöden sipsejä samalla. Aloitan sooloni huovalla. Asentojen tekeminen maassa on huomattavasti mukavampaa alustan päällä kuin paljaalla purkkaisella asfaltilla. Seuraan poikia liikkuessani, sillä meidän tulee lopettaa soolomme samaan aikaan. Alexis näkee kellon Sokoksen seinällä, joten hän päättää, koska soolot loppuvat. Minuutti kuluu nopeasti. Lopulta nousen, käärin huovan kainalooni ja kävelen takaisin torin suuntaan. Yuri ja Alexis katoavat ihmisten sekaan. Istun torin laidalla ja odotan n.15minuuttia kunnes tapaamme taas samalla paikalla.

Lisätietoa: Anti-festivaali 2010

Anti-festivaalien teema syksyllä 2010 oli public space. Julkinen tila teemana tuntuu olevan ikuisesti muodissa, mitä tulee nyky- ja/tai performanssitaiteilijoiden tarpeeseen tunkeutua teoksillaan sinne, missä tätä ”outoutta” vähiten osataan odottaa. Mielenkiintoista on, että teema tuntuu toimivan niin kauan kun julkinen tila on kaikkien tilaa. Julkisiin tiloihin liittyy paljon ääneen lausumattomia käyttäytymissääntöjä liittyen tapakulttuuriin ja tiloissa tapahtuvaan toimintaan. Taiteen vallatessa tilaa sieltä, missä sitä ei ole totuttu kohtaamaan rikastutetaan katukulttuuria ja parhaimmillaan herätellään ihmisiä näkemään ympärillään asioita, paikkoja mahdollisuuksia, jotka normaalissa arkipäiväisessä elämässä jää helposti huomaamatta. 
Mielestäni onnistunut performanssitaide herättää tunteita, iloa, kysymyksiä ympäröivästä. Tarvitseeko kaiken olla niin vakavaa? Tarvitseeko kaikkea ymmärtää? Uteliaisuus, pilke silmäkulmassa ja huumorintaju tarkastellessa omaa ympäristöä auttaa näkemään julkisessa tilassa mahdollisuuden viihtyä. 

Kaiken kaikkiaan Anti-festivaaliesiintyminen oli hyvä kokemus. Palautetta esiintymisestä tuli vähän ja pääasiassa tutuilta. Tuntui kuitenkin hienolta, että veimme festivaalin lähemmäksi ihmisiä, joista kaikki tuskin osallistuivat Anti-festivaalin maksullisiin tapahtumiin. Jotenkin teema public space ja pääsyliput eivät sovi yhteen, vaikka toki lippurahojen kerääminen on välttämätöntä tapahtuman järjestämisen kannalta.