blogineitsyys meni, livejournalia ei lasketa

Perustin blogin ja menin samantien lukkoon. Uhosin kaikille kirjoittavani siitä, miten asiat on ja lopulta kirjoittaessani totean, että uhoanpas minä paljon. Syytän siitä Outokumpua, tanssitaidetta ja jääräpäisyyttä. Kiitän kahta viimeistä siitä, että olen löytänyt turvallisen kuplani, jossa aukoa päätä vahingoittamatta ketään.
Ja tähän väliin taas totean, että en minä ole oikeasti näin kova, kunhan vain uhoan. Olen myös hyvä pyörittelemään sanoja lauseissa sanomatta lopulta yhtään mitään tai toistamalla jo sanottua.
Tanssisooloja vääntäessäni olen toistuvasti päätynyt kysymykseen, "ketä kiinnostaa?". No vastaus on, että ei ketään, jos ei minuakaan. Blogin kirjoittaminen on vähän saman suuntaista itsensä ympärillä pyörimistä. Tai oikeastaan itsensä kanssa, ihmisten edessä, pyörimistä. Ajan voisi varmasti käyttää paremminkin. Outokummussa aikaa on enemmän ja itsen kanssa pyöritään päivittäin, joten maksimoidakseni tämän kolmivuotisen itselle pyhitetyn tutkiskelumatkan tehokkuuden, perustan blogin. Toisaalta toivoisin sen olevan ennemmin duetto tai ryhmätyö kuin soolo. Kommentointi on siis toivottua ja sallittua.

Viime viikonloppuna totesin, että Helsinki tekisi tähän väliin hyvää. Kaurismäkiromantiikallakin on rajansa ja Uralin pihlaja on kuultu karaokessa jo tarpeeksi monta kertaa. Hetkellistä helpotusta olen saanut Joensuusta, Kuopiosta ja Jyväskylästä, mutta haluaisin jo äidin luo! Tokmannilla on rumia vaatteita ja kirppiksellä tavarat vaihtuvat liian harvoin. Uimahallin höyrysauna on remontissa eikä kansalaisopiston zumbatunnit kiinnosta.
Koulussa alkoi sound&movement -kurssi, joka toteutetaan äänisuunnittelun opiskelijoiden kanssa. Demo viikon päästä keskiviikkona ja blogipäivitys aiheesta varmaan samoihin aikoihin. Tanssiminen kiinnostaa! Ja lähestyvä Lontoon matka!